sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Pää ja varpaat lämpimiksi

Niinhän siinä kävi, että viime lauantain kylmä sää ja päivä ulkona kirpputorimyyjänä tekivät tehtävänsä, ja syysflunssa iski. Melkein viikko on kulunut kotisohvalla telkkaria tuijotellessa ja sukkia kudoskellessa. Tein itselleni tällaiset intuitiosukat, eli kuviot sitä mitä sillä hetkellä sattui mieleen juolahtamaan ja kukkia koristeeksi.


Pojalle jo jonkin aikaa sitten aloitetut converse-sukatkin tulivat eilen valmiiksi. Jalassa olivat nukkuessakin.


Syksyllä tarvitsee taas uusia lakkeja korvia suojaamaan. Näin välikaudeksi käy kankainen pipo, johon löysin yksinkertaisen kaavan Mesign-blogista, johon linkki tässä: http://mesignerfinland.blogspot.fi/2013/03/lorppapipon-ompeluohje-sewing.html
Olen joskus aiemmin tehnyt tuolla mallilla, mutta kadottanut kaavan. Tällaiset sain aikaan, ja ehdin leikata pöllökankaasta myös lasten koon, ennen kuin vanha kenkkuileva singerini teki lopullisen tenän :-/ Pitänee viedä huoltoon.



Vuoret pipoihin tein vanhasta topista ja  pojan vanhasta t-paidasta. Pöllöpipoon tein erillisen koristeen ja tuota toista koristelin paljeteilla, jotka ompelin käsin. Tuo naamoja sisältävä kangas on aika hauska, tein siitä alunperin pojalle paidan, jota hän ei tainnut kertaakaan päälleen laittaa. Siinä on vähän arveluttava piipunpolttajakuvakin :-)




 Loppukankaasta ompelin t-paidan ystävän pikkutytölle.



lauantai 30. elokuuta 2014

Siivouspäiväilyä

Tänään oli siis syksyn Siivouspäivä ja olimme Åströminpuistossa aamuvarhaisesta Titan kanssa pitämässä kirpputoria. Kyllä oli kylmää ja syksyistä! Toppatakki ei ollut ollenkaan tarpeeksi, kun hattu, hanskat ja toppahousut olivat jääneet kotiin - koko päivän palelsi. Tienestit eivät olleet huikeita, mutta saimme sentään ruokarahat kasaan, että saimme lounasta Tuban terassilta, ja tulihan sieltä taas löydettyä vähän uutta roinaa ja vaatetta myytyjen tilalle.


Tavoitteena oli saada myyntituloilla rahoitettua tämä eilen Aarrearkku-kirpputorilta löytynyt pöytälamppu, ja tulihan se tavoite täytettyä :-)


Kartutin Siivouspäivässä taas purkkikokoelmaani kahdella uudella peltirasialla. Tämä peltinen kissalaukku oli varsinkin pakko saada! Päädyissäkin on kissankuvat.


Vaatteiden osalta löytyi pari mekkoa, parit housut ja Joselle T-paita, vain yhdet korvikset ja kolmista hankkiuduin eroon.





sunnuntai 17. elokuuta 2014

Maatuskoja, tehotyttöjä ja muita kodin aarteita

Kannattaisi tätä blogia päivitellä ehkä vähän tiheämpään; äsken tuskailin pitkään, että miten tässä pääsikään kirjoittamaan, ja sitten onnistuin kirjoittamaan pitkän tekstin joka hävisi jonnekin... Jos sivulla näyttävät asettelut olevan miten sattuu, se johtuu siitä etten muista miten näitä muokkaillaan... mutta eiköhän se siitä taas.

Ystäväni puheli menneellä viikolla, ettei ole laittanut kotiin mitään uutta pitkään aikaan. Itse olen niitä, joilla samat verhot riippuvat ikkunoissa niin pitkään että lahoavat, mutta mitä sitä toisaalta hyväksi havaittuja vaihtamaan. Varsinkin verhoihini olen hyvin kiintynyt. Nämä pääsiäisverhot ovat olohuoneideni ikkunoita kehystäneet 11 vuotta ja yhä vain tykkään niistä.


Keittiön retrohenkiset verhot olen ostanut joskus Korson kirpputorilta.


Kotini on boheemin sekasortoinen ja täynnä tavaraa. Ihanteenani olisi koti jossa ei ole mitään uutena ostettua. Viime vuosina olen rajoittanut kirpputorilöytöjen haalimista, koska en halua lisätä kaaosta ja roinaa entisestään. Muutama pieni juttu on sentään kirpputoreilta viime aikoina mukaan tarttunut. Nämä Tehotytöt oli pakko saada! Ne löytyivät viime tiistaiselta kirpparikierrokselta Outin kanssa. Vessan koristeeksi ajattelin, mutta eihän meillä ole vessassa mitään vapaata tasoa mille ne mahtuisivat, joten päätyivät tähän eteisen peilin päälle kököttämään.


Pidän venäläisistä koriste-esineistä, ja tämän seinälautasen löysin samaiselta Top-kirppikseltä 50sentin hintaan. Sopii juuri parahultaisesti tuohon keittiön seinään, joka on keltainen vaikka tuossa kuvassa näyttää valkoiselta.


Venäjä-teemaan päästyäni, otin kuvat vielä rakkaista maatuskoistani, joista tämä ensimmäinen on mummon perintöä.


Tämän hauskan kissamaatuskan sain palkaksi Pietarissa käyneen työtoverini kissojen hoidosta. Ne ovat siinä leipälaatikon päällä kahden peltipurkin välissä vähän ahtaasti.




Keittiön pöydällä töröttävällä ompelukoneella olen ommellut pari sisustusjuttua tälle kesälle. Kaivoin vuosi sitten palakorista ostetut ikean kangaspalat esiin ja ompelin tällaiset yksinkertaiset tuolinpäälliset ja liinan parvekkeelle.


Neilikka-kissalle liina on ollut mieleinen makuualusta. Siinä hän aamupuuron vieressä loikoilee.

 
Tällaisen tyynynpäällisen tein pinkistä kankaasta ja koristin ikean verhokankaan palalla ja kirpputorilta löytyneellä pitsillä.

lauantai 16. elokuuta 2014

Sukkia syksyä lämmittämään

Lähes puolitoista vuotta näkyy vierähtäneen viimeisimmästä blogipäivityksestäni :-D Viimeisimmän aikaan olin vielä töissä korjausompelijana, ja sain joksikin aikaa käsitöistä tarpeekseni. En ommellut juuri mitään vuoteen, sen sijaan sukkia olen neuloskellut, vaikka siitä saa niskan jumiin. Nyt ompelukone töröttää taas keittiön pöydällä valmiudessa ja olen jo saanut jotakin aikaiseksikin sillä.

Facebookin sukkaryhmän välityksellä innostuin tekemään parit tennarisukat, converset, joista tässä kuvat. Parhaillaan on tekeillä punainen pari pojalle.


 
Tummemman vihreät menivät ystävälleni 40-vuotislahjaksi.

Nämä iloiset sukat menivät ihanalle pikkutytölle Etelä-Suomeen.

Vauvansukat ystäväni vauvalle Helsinkiin.

Näitä hienouksia en ole taiteillut itse, vaan tilasin ne Anelma Kerviseltä. Anelman sukkia voi ihailla hänen blogistaan http://ankortit.blogspot.fi/


keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Lisää prinsessakasseja ja pääsiäishame

Töiden lomassa oli vähän rauhallista luppoaikaa, joten ompelin vielä pari prinsessakassia. Innostuin vallan ostamaan Tilda-kankaita joiden hinta kyllä kirpaisee, mutta kivojahan niistä tulee...



Sain ystävältäni isohkon palan tällaista värikästä pallokangasta ja siitähän tuli pääsiäiseen sopiva hame ja siihen sopiva kassi.


sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Prinsessakassi

Innostuin tekemään pitkästä aikaa jotain omalla ompelukoneella. Suuren käsityölehden vanhassa kesäliitteessä oli tällainen pikkutyttöjen kassi.


lauantai 1. joulukuuta 2012

Joulukalenteri 2.

Tällaisen tein vielä töissä, ja ostin omalle pojalleni :-)
Siihen irtokarkkeja luukkuihin. Tai vaikka ruisleivän paloja, niin kuin työkaverini kotona oli tehty, jos on oltu tuhmia.


tiistai 27. marraskuuta 2012

Joulukalenteri

Pitkästä aikaa jotakin blogiin laitettavaa... Ja tämänkin olen tehnyt töissä. Tästä tuli aika kiva, vaikkei ollut mitään etukäteissuunnitelmaa. Toinen kalenteri on tekeillä, että voi ostaa itsellekin jos tämä menee kaupaksi ;-)

 


Kotona käsitöiden teko on jäänyt minimiin, ompelukoneen esiin ottaminenkin tuntuu liian suurelta vaivalta... Sukkia olen yrittänyt kutoa, mutta niskakipu meinaa taas vaivata, joten taukoa täytyy pitää siitäkin.



sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Vintagemekkojen korjailua


Ostin violetin retromekon joskus kirpputorilta ja unohdin sen kaappiin. Mekossa oli pitkät hihat ja malli oli aika mummomainen ja tasapaksu. Nyt innostuin korjailemaan mekkoa, poistin hihat ja huolittelin kädentiet alavaroilla ylijääneestä kankaasta, kavensin mekkoa sivuilta aika paljon ja lyhensin helman tunikapituuteen. Kiva tuli. Valitettavasti unohdin ottaa kuvan alkuperäisestä. 



Kaivoin esiin myös tämän mekon, leveät 3/4 hihat ja ahdas kaulanaukko. Suurensin kaulusta ja pidensin hihoja vähän leveistä alavaroista. Leveisiin hihansuihin laitoin vielä kuminauhat.


Tässä korjattu versio.

perjantai 28. syyskuuta 2012

Solmuvärjätty kauppakassi nro 2, kauratyyny ym.

Värjäämäni kangaskappaleet ovat lojuneet ainakin puoli vuotta keittiön nurkassa, varmaan kauemminkin. Tänään sain vihdoin ommeltua ne yhteen samanlaiseksi kauppakassiksi kuin aiemmin tekemäni violetinsävyinen.



Näyttää vähän haljulta kuvassa... Tämän värjäsin käärimällä tiukaksi palloksi, jonka sidoin ristiin rastiin langalla ennen pesukonevärjäykseen laittamista.



Käärmetyyny sai seuraa villieläinkuosisesta tyynystä :-)


Tein töissä tämän retrohenkisen kauratyynyn, saa lämmittää kipeää niskaa. Neilikallekin lämmin tyyny kelpaisi.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Syksyn ompeluksia

Käsitöiden harrastaminen ja varsinkin blogin päivittäminen on jäänyt vähemmälle nyt kun ompelen töissä kaiket päivät... Tosin näin syksyllä tulee aina valtava neulomis/virkkausinnostus, ja kudoinkin Kontista eurolla ostamastani lankakerästä violetin myssyn, mutta en saanut siitä millään, ainakaan tällä kertaa, selkeää kuvaa otettua.


Yhden hameen ennätin ommella katukirppikseltä parilla eurolla ostamastani verhokankaasta.


Kaava on huhtikuun 2008 Suuresta käsityölehdestä,  minihameen helppokaava. Näitä olen ommellut pari aiemmin koska on hyvän mallinen ja helppo ommella, lisäsin vähän pituutta ja vuoren.

Töissä ompelin tästä ihanasta käärmekankaasta itselleni sohvatyynyn päällisen.





Ja vielä jonkinmoinen kuva tästäkin: kaverilleni tilaustyönä töissä ompelemani kassi.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Virkattuja kukkia

Laitanpa tähän ohjeen yhdenlaisen virkatun kukan tekemiseen. Olen käyttänyt tässä ohjeena Stitch'n Bitch, Virkkaajan käsikirjan ohjetta 6-terälehtiseen kukkaan, vähän muunnellen.Tämä musta kukka on Seitsemän veljestä lankaa, olipa muuten vaikea virkata mustalla langalla. Oranssin kukan lanka on Novita Miamia.



Aluksi, virkkaa kaksi ketujusilmukkaa löysästi.



Virkkaa 12 ks ensimmäiseen ketjusilmukkaan ja yhdistä ps:lla ensimmäiseen ks:aan.



Virkkaa toiseen ks:aan 1 puolip, 2 p, 1 puolip ja seuraavaan ks:aan ps. Toista kerroksen ympäri. Yhdistä lopuksi ps:lla edellisen kerroksen ensimmäiseen ks:aan, niin että syntyy 6 pientä terälehteä.



Seuraavaksi virkataan lenkit työn takapuolelle isompia terälehtiä varten. Virkkaa ensimmäisen kerroksen kiinteisiin silmukoihin. Ensimmäiseen ks:n tolppaan ks, 4kjs. Jätä väliin seuraava ks, ja seuraavaan jälleen ks, 4kjs, ja toista ympäri, 6 lenkkiä. Yhdistä ensimmäiseen ks:aan ps:lla. Tästä vaiheesta oli vähän vaikeaa saada selvää kuvaa....



Virkkaa sitten jokaiseen lenkkiin: 1 ks, 1 puolip, 1 p, 3 kp, 1p, 1puolip, 6 terälehteä.



Aluperäisessä ohjeessa työ päättyy tähän, mutta tässä versiossa olen virkannut vielä kolmannet terälehdet edellisten taakse, vaikkeivat ne oikein näy kuvissa.
Virkkaa jälleen lenkit työn nurjalle puolelle: 1ks edellisen kerroksen ensimmäisen ks:n tolppaan, ja 5
ksj. Yhdistä ks:lla seuraavan terälehden ensimmäiseen ks:aan. Jatka edelleen ympäri kukan, niin että syntyy taas 6 lenkkiä. Ja laastarikin tuli kuvaan :-D



Sitten virkkaa jokaiseen lenkkiin: 1ks, 1 puolip, 1p, 4 kp, 1p, 1puolip. Virkkaa kukan ympäri, yhdistä ps:lla ensimmäiseen ks:aan ja päättele.



Kostuta kukka ja pingota yön yli nuppineuloilla vaikka mattoon. Keskelle voi ommella vielä napin koristeeksi.

torstai 30. elokuuta 2012

Lisää kirpparilta haalittua



Tällaisen liinan löysin eilen Kontista :-) Retro ja juuri meidän väreihin sopiva. Nyt vaan odottelen että saisin joskus sen olohuoneen pöydän hankittua ja tämän siihen päälle. Ja sohva pitäisi myös löytää, ja joku pöytä tietokoneelle... Oikeastaan melkein koko olohuoneen voisi laittaa uusiksi.

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Kirpputorilöytöjä osa 1: Leivoslaatikko




Etsiskelin kirpputoreilta isohkoa peltipurkkia tai -tölkkiä. Kuosilla ja iällä ei ollut väliä tällä kertaa, koska tarkoitus oli päällystää laatikko decoupage-tekniikalla. Aarrearkusta löytyikin juuri virkatuille leivoksille sopiva, kuhmurainen, neliskanttinen boxi, jokin deodoranttilaatikko näytti alunperin olleen.




Työvälineet: decoupage-lakkapullo, sivellin ja Marimekon servettejä.



Pestyäni laatikon sisältä ja ulkoa, päällystin sen aluksi valkoisesta nenäliinasta revityillä suikaleilla, etteivät alkuperäiset kuviot kuulla läpi.



Annoin kuivua, ja päällystin sitten tällä kukkakuosisella paperilla, lakkaa alle ja päälle. Käytin vain paperin päälimmäisen, ohuen kerroksen. Suuret kukkakuviot yritin pitää kokonaisina, ja kanteen sopikin juuri parahiksi yksi lautasliina levitettynä.



Näin hieno tuli.